Ville

Moi

Kausi alkaa olemaan talven osalta paketissa, ja päätin kirjoittaa kesän osalta pienen tietopaketin mitä kesäämme kuuluu.

Kesätreeniajat ovat nyt nimenhuudossa ja sinne voi alkaa ilmoittautumaan mukaan.
Treenaamme pari kertaa viikossa hiukan pidemmillä kertatreeneilla ja juhannukselta jäämme omatoimijaksolle / lomalle aina Elokuun alkuun asti.
- Treeneissä on mukana 06 ikäluokasta poikia, joten koitamme saada harjoittelevan ryhmän määrän sellaiseksi että saamme aina hyvät pelit aikaiseksi.

On mahdollista että otamme vapaita vuoroja myös heinäkuun lopulla, ja siitä laitan erillisen kyselyn kun se aika koittaa löytyykö innokkaita pelureita juoksemaan pallon perään.

Tämä kesäajan treenaaminen pidentää nyt treenikautta n. 1 kk molemmista päistä = saamme 2 kk treenimäärän lisää käyttöömme mikä varmasti näkyy talven peleissä sekä kehityksessä suhteessa kilpakumppaneihin.

Korostan tässä vaiheessa jo että jalkapalloa pelaavat voivat täysin hyvällä omallatunnolla keskittyä jalkapalloon, ja kun kausi on siellä paketissa niin sitten mukaan täysin rinnoin.
- Suosittelen toki että mailaa ei kannata säilyttää kaapissa, vaan pihapelit ja esimerkiksi pieni omatoiminen pallon pyörittely ei ole pahaksi.

Kaikki nykyaikaiset tutkimukset osoittavat että pojat voivat pelata 2 lajia rintarinnan aina 15-16 ikävuoteen siten että tuo monipuolinen harrastaminen parantaa lopputulosta, joten jos kuulette keskustelua/vaatimuksia "päälajista" tai lajivalinnasta, voitte nauraa tälle harhaluulolle mikä on kovin syvässä eri laji-ihmisten piirissä.

Kirjoitatte googleen hakusanan "LTAD" ja löydätte tästä aiheesta faktoja miten urheilun supertähtiä synnytetään monipuolisen urheilun ja harjoittelun avulla :)
Ohessa linkki suomenkieliseen artikkeliin aiheesta.
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/pohdittua_urheilun_organisointia.pdf

Kesän aikana harjoittelemme muutakin kuin salibandyä, opetan pojille kestävyysharjoittelun perusteita ja käydään aina tiistaisin porukassa lenkillä ennen lajitreenejä. Samalla teemme myös monipuolista lihaskuntoa ja vahvistamme kehon omalla painolla eri lihasryhmiä.
- Tänään treenien ohessa kävimme ruokailun ja levon merkitystä suhteessa harjoitteluun, ja oma tavoite on antaa pojille pienissä palasissa tietoa urheilijalle tärkeistä asioista.

Tässä siis tietoa kesän osalta, kiitos kaikille kuluneesta talvesta!

Ville

Kalle

Hei!
Ilmoitattehan NYT kaikki ovatko pojat in vai out 16.4. Superfinaalireissusta. NST naiset aloittavat lauantaina jatkopelit, joten tiedä vaikka oma seura olisi finaalissa!
Pojille lippu ja kyyti maksetaan joukkueen rahoista ja vanhemmat, sisarukset, kummit ym. lähtijät lippu 30e ja kyyti 20e.
Näiltä muilta lähtijöiltä ilmoittautumiset minulle mahd. pian.
Olemme ostaneet nipun lippuja ja varanneet bussin, joten saan laitettua ylimääräiset liput myyntiin ja samoin bussipaikat, ettei niistä jää turhaan meille lisäkuluja.
Pia

Kasperi

Hei ! Kassu ja äiti Katariina lähtee reissuun mukaan !!! terv Katariina

Ville

Moi

Viikonlopun maaotteluita voi katsella täältä löytyvien linkkien takaa
http://paakallo.fi/2016/02/salibandyn-mm-karsinnat-kaynnistyvat-keskiviikkona-nain-seuraat-tapahtumia/

Ville

NST 05 - Viikonlopun turnausten kuulumiset

Turnausviikonloppuun lähtö oli enemmän kuin haasteellinen, pelaajia tippui sairauden vuoksi turnausvahvuudesta iso määrä ja osa oli vielä toipilaana.
Saimme kuitenkin rakennettua 2 iskukykyistä ryhmää ja otimme muutaman vahvistuksen myös NST 06 porukasta.

NST Sininen pelasi oman turnauksen Lahdessa, ja vastassa olivat turnausisäntä PHSB, sekä SB Heinola Banaanit.
Sininen voitti molemmat ottelunsa, PHSB:n 9-6 ja SB Heinolan Banaanin 16-7.
Kokonaisuutena 2 erittäin kypsää ja ehjää peliä, ja valmennus toteaa tyytyväisenä että pelasimme kerrankin 2 kertaa 45 minuuttia omaa peliä erittäin hyvällä tasolla.
- Ryhmässä oli iso joukko onnistujia, ja teemalla "Työtä tehty, NYT NAUTITAAN" saimme rennolla otteella pelattua iloista Etelä-Karjalaista salibandyä jota oli varmasti myös katsomosta ilo seurata.
- Ville ja Marita olivat valmentajina tälle ryhmälle.

Sarjataulukko ja muut ottelutulokset: http://floorball.fi/tulokset/#/sarja/e2-pojat-pe2-41ajs-ks/736

NST Valkoinen pelasi oman kotiturnauksen Joutsenossa, ja siellä vastassa olivat Hatsina ja SB Heinola Ananas.
Valkoinen voitti ensimmäisen ottelun Hatsinaa vastaa 14-6 ja toisessa ottelussa taisteltiin tasapisteet SB Heinola Ananasta vastaan erittäin tiukan väännön jälkeen 5-5.
- Ryhmä pelasi pienellä ringillä (8 pelaajaa) kovatempoisia otteluita ja osoitti jälleen venymiskykyä ja kovaa taistelumoraalia eikä tuumaakaan annettu periksi edes tiukassa paikassa vaikka jälkimmäisessä pelissä pojat olivat varmasti aivan äärirajoilla. Pojat tarjosivat varmasti katsojille hienoa viihdettä ja jänniä hetkiä.
- Sami ja Jussi hoitivat valmennuksen tämän ryhmän osalta.

Sarjataulukko ja muut ottelutulokset: http://floorball.fi/tulokset/#/sarja/e2-pojat-pe2-41ajs-ks-pe2-41yjs-ks/735

Kokonaisuutena saimme tuloksellisesti erittäin hyvän viikonlopun 7/8 pistettä ja olosuhteet huomioiden esitys saa molempien ryhmien osalta kiitettävän arvosanan valmennukselta.
- Olemme harjoitelleet laadullisesti hyvin ja määrällisesti melko paljon, joka näkyy nyt kentällä suoritustason nostona.

Suuri kiitos kaikille, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
- Jatkamme yhteisten harjoitusten merkeissä normaalisti keskiviikkona

Käykää ilmoittautumassa seuraavaan turnaukseen jotta voimme alkaa valmistautumaan. HUOM! Ilmoittautukaan joukkueesta riippumatta onko pelaaja käytettävissä vai ei, koska turnaukset ovat eri päivinä tulee taas osalle poikia varmasti tuplaviikonloppu.

Ps. kehukaa poikianne, he ovat sen ansainneet, kova työ palkitaan :)

T: Pojista todella ylpeä koutsi

Kalle

Kiitos kaikille vanhemmillekin työpanoksista,leipomuksista,venymisestä,arpapalkinnoista,hyvästä hengestä ym. Saimme taas vietyä viikonlopun loistavasti läpi.
Suuri Kiitos!
Pia

Ville

Terve

Ohessa viikonlopun kokoonpanot ja aikataulu.
Mennään omilla autoilla ko. tapahtumiin, mikäli kyyti puuttuu niin tähän viestiketjuun voi kysellä kyytiä tarvittavaan tapahtumaan.

Ilmoittakaa mahdollisista poisjäänneistä suoraan minulle pikaisesti.

Kokoonpanot myös nimenhuudossa ajantasalla.

Kokoonpanot

Lauantai Lemin koulukeskus NST valkoinen

Kokoontuminen kello 9:00, pelit kello 10:00 ja kello 12:00

Emil
Eetu
Viljami
Kalle
Mateus
Oliver
Nico
Konsta
Luka
Miikka
Kasperi
Leo
Riku
Juho P.
Valtteri

Elias MV

Sunnuntai Mäntyharju Kisala NST sininen

Kokoontuminen kello 10:00, pelit kello 11:00 ja 14:00.

Luka
Eetu
Anton
Aku
Aleksi
Simo
Mateus
Topi
Eino
Konsta
Jesse
Valtteri
Riku
Elias
Lauri

Emil MV

Terveisin:

Ville